Julkaistu 01. 11. 2017 - 14:00. Päivitetty 01. 2017 - 16:09
Alma uskoo kummituksiin ja Cristal Snow pelkää pellejä. Saatat siis jo arvata, mihin heidän pränkkinsä liittyvät. Jenspa (oik. ) jekuttaa tänään Punk'd Suomi -ohjelmassa juontopariaan Almaa // Kuva: YleX/Annika Miettinen
YleX:n kuuntelijoiden kannattaa tänään 1. marraskuuta katsoa illan Punk'd Suomi -jakso, sillä YleX Aamun Vikin juontaman ohjelman prankkimestariksi saapuu Poikelus ja Hätönen -ohjelman Poikelus eli Jenspa. Jenspa jekuttaa ohjelmassa sekä juontopariaan Almaa, YleX Aamun Köpiä sekä Cristal Snow'ta. Jenspa päätyi ohjelmaan Vikin pyynnöstä. - Viki otti aikamoisen riskin kertomalla tästä mulle. Jos olisin kieltäytynyt, niin mikäli Viki olisi pyytänyt Köpiä tai Almaa, niin eiväthän he olisi voineet jekuttaa mua, Jenspa sanoo. - Se, että pääsin olemaan tuossa roolissa, oli hyvä, sillä mulla menee sikana tunteisiin, jos joku vedättää. Etenkin Cristalin ja Alman pränkkääminen oli helppoa, sillä Cristal pelkää tunnetusti pellejä ja Alma on kertonut radiossa uskovansa kummituksiin.
Punk'd Suomi -ohjelmassa vedätetään julkkiksia - Seura.fi
Piloja tehtiin useissa erilaisissa paikoissa, niin julkisissa kuin myös yksityisissä tiloissa. Ohjelman ensimmäinen pila tapahtui laulaja Justin Bieberin kotona, jossa hänelle uskoteltiin, että hänen kotiaan ja omaisuuttaan oltiin takavarikoimassa maksamattomien tuloverojen vuoksi. Kyseinen pila valittiin Time-lehden sijalle kolme heidän "32 Epic Moments in Reality-TV History" -listallaan. Sarjan ensimmäisillä tuotantokausilla jaksoissa esitettiin säännöllisesti kohtauksia, joissa Punk'd-sarjan tekijätiimin jäsenet, esimerkiksi tuolloin viisitoistavuotias Ryan Pinkston, esiintyivät toimittajina ja esittivät julkisuuden henkilöille kysymyksiä punaisella matolla tarkoituksenaan tehdä heistä pilaa. Ashton Kutcher toimi sarjan juontajana vuosina 2003–2007 ja tuottajana vuoteen 2012 asti. Vuonna 2013 Katalyst Media ilmoitti kehittävänsä sarjan kymmenettä kautta. BET-televisiokanava ilmoitti aloittavansa sarjan esittämisen uudelleen kanavallaan. Goldberg palasi tuottajaksi sarjaan ilman Kutcheria, ja sarja jatkui uudelleen 18. elokuuta 2015 BET-kanavaverkossa.
00. 20 Uutisikkuna
04. 00 Uutisikkuna 06. 25 Hyvissä aikeissa 06. 55 Ylen aamu
00. 50 Uutisikkuna
04. 50 Pikku Kakkonen 06. 51 Nimipäiväonnittelu: 14. 7. 06. 53 Kaapo 07. 17 Hilla ja avaruuden Eetu 07. 29 Kuiske 07. 37 Pyöräillään 07. 43 Simo 07. 52 Ninni ja Nestori 08. 04 Askarrellaan 08. 09 Ella, Oskari ja Huu 08. 23 Galaxi 08. 24 Urheiluhullut 08. 26 Lassie 08. 50 Jumppahetki: Vetreyttä selkään
01. 05 Rikospaikka 01. 35 Rikospaikka 02. 05 Top Gear 03. 15 Pomo piilossa UK 04. 10 Ninja Warrior 06. 45 Aamusää 06. 55 Uutisaamu 08. 00 Uutisaamu
01. 10 Hansin matkassa
02. 10 Rikkaat ja rahattomat 03. 05 Arman Pohjantähden alla 04. 00 Astral-TV 05. 00 Astral-TV 06. 00 Rusty Rivets 06. 25 Ritariprinsessa Nella 06. 50 Bing 07. 00 Hatchimals 07. 05 Disneyn esikoulu: Fancy Nancy Clancy 07. 30 Disney esittää: Avalorin Elena 07. 55 LEGO Ninjago 08. 10 Disney esittää: Ducktales 08. 35 Disney esittää: Ultimate Spider-Man vs. Sinister 6
01. 30 Remonttipiiskuri 02. 10 Myytinmurtajat 02. 55 Simpsonit 03.
Lokakuussa 2017 suomalainen Sub-televisiokanava alkoi esittää suomalaista versiota yhdysvaltalaisesta Punk'd-piilokameraohjelmasta. Sarjassa on kymmenen jaksoa, joissa julkisuudet henkilöt tekevät muille piloja. Ohjelman juontajana toimii Ville Eerikkälä. Punk'd Suomi
MTV Punk'd
Punk'd on alun perin yhdysvaltalainen käytännön piloihin ja piilokameraan keskittyvä tositelevisio-ohjelma. Ohjelmaa esitettiin ensimmäisen kerran MTV:llä vuonna 2003. Ohjelman kehittivät yhdessä näyttelijä Ashton Kutcher ja tuottaja Jason Goldberg. Ashton Kutcher toimi ohjelman tuottajana ja juontajana. Aluksi Kutcher ja Goldberg suunnittelivat sarjaa nimeltä Harassment, jossa pilojen kohteeksi olisivat joutuneet tavalliset ihmiset. Tästä ideasta kuitenkin luovuttiin, koska heidän valeruumiin kanssa tekemänsä piilokamerapila Las Vegasin Hard Rock Cafessa tammikuussa 2002 epäonnistui, kun heidän kohteenaan ollut pariskunta haastoi Kutcherin, MTV:n ja hotellin oikeuteen 10 miljoonasta dollarista. Ohjelman ideaa muutettiin siten, että pilojen kohteeksi päätettiin valita julkisuuden henkilöitä.
Eerikkilä tunnetaan radiojuontajana, Anna Laulumaa näyttelijänä ja Heikki Ranta esimerkiksi improvisaatioteatteri Kolinasta. Ashton Kutcher juonsi Punk ' d - ohjelmaa vuodet 2004 - 2007. Huijatuksi tuli niin Justin Timberlake, Britney Spears kuin Kim Kardashiankin. Toistaiseksi ei tiedetä, keitä Suomen Punk ' d - ohjelmassa tullaan näkemään jekutettavien roolissa. Punk ' d Suomi alkaa Subilla lokakuussa.
- Punk'd Suomi | 2. Pränkkimestarina Jaakko Parkkali | 1. kausi | Sarjat | C More
- Nokia 7 plus suojakuori
- Punk d suomi song
- Punk d suomi 2
- Säkkijärven polkka nuotti
↑ Finnpanel - TV-mittaritutkimus: Katsotuimmat lähetykset, Sub, viikko 43/2017 (Arkitoitu sivu) Finnpanel. 11. 2017. ↑ Finnpanel - TV-mittaritutkimus: Katsotuimmat lähetykset, Sub, viikko 44/2017 (Arkitoitu sivu) Finnpanel. Viitattu 13. 2017. ↑ Finnpanel - TV-mittaritutkimus: Katsotuimmat lähetykset, Sub, viikko 45/2017 (Arkitoitu sivu) Finnpanel. 2017. ↑ Finnpanel - TV-mittaritutkimus: Katsotuimmat lähetykset, Sub, viikko 46/2017 (Arkitoitu sivu) Finnpanel. Viitattu 28. 2017. ↑ Finnpanel - TV-mittaritutkimus: Katsotuimmat lähetykset, Sub, viikko 47/2017 (Arkitoitu sivu) Finnpanel. 2017. ↑ Finnpanel - TV-mittaritutkimus: Katsotuimmat lähetykset, Sub, viikko 48/2017 (Arkitoitu sivu) Finnpanel. Viitattu 15. 12. 2017.
- Kalle espanja kaskinen radio
- Pyykinpesukoneen yleisimmät viat